Tämä voisi olla uusi alku.

Ette tiedä kuinka mua vieläkin vituttaa. Tai tiedätte varmaan. Mut silti. Haluun vaan kirota koko vitun pallon helvettiin. Haluun kiroilla. Huutaa oikeen kunnon ärräpäitä. 

Kusipää. Kusipää. KUSIPÄÄ. Valehtelija. 

SÄ. VALEHTELIT. JOKA. SANAN. 

Niin että haista vittu. Rakastan sua.

Tapa ittes.

Etkä sä hymyile, vaan söpösti irvistät.

Gaah, kevät. Tulee niin mieleen viime vuosi tähän samaan aikaan. Oltii näihin aikoihin lähdössä Berliinin iskän ja veljien kaa. Se oli kyllä kiva matka. Muistan ku luin siellä Pimeää puolta ja kluuntelin samalla levyä jonka olin ostanu Berliinin isoimmasta levykaupasta. Sanni tekstas et ne oli Pietan kaa saanu vuoden karkkilakon päätökseen. Uudet Converset hiersi hemmetisti kantapäitä, niissä on vieläkin veritahra vasemman jalan kantapäässä. Rakastin kulkee yksikseni pitkin niitä isoja katuja. Vietin aikaa auringon paisteessa hautausmaalla joka oli samalla kamalan pelottava ja kaunis. 

Tosta reissusta vähän päälle kuukauden päästä tutustuin Lindaan. Ihan järjetöntä että siitäkin on kohta vuosi. Aika on menny niin nopeesti että heikottaa. Ja siitä päivästä, 11.5.2010 eteenpäin, on tapahtunu niin paljon että vähemmästäki ois pää pyörällä. Niin mun ja Lindan välillä, ja kaikessa muussakin. Viime keväästä tähän kevääseen oon kokenu suunnilleen kaiken mitä ois olettanu mun kokeneen jo seiskaluokan kevääseen mennessä. Ehkä oon vähä hitaampi elämässä. 

Mut oon sentään alkanu elää. Vihdoin. Toisaalta nyt tää elämä on taas vähä elämätöntä koska Jose. Ja koska mä oon niin helposti koukutettavissa. Tässä se taas huomattiin. Päästän varmaanki ihmiset liian nopeesti liian lähelle. Aion päästää vastakin. En oo vielä tarpeeks traumatisoitunu. Joskus ihmettelen että millon on mun vuoro kokee kovia, hävettää että on ollu niin helppo elämä, ettei kehtaa kertoo omista "ongelmista" kun ne ei oo mitään verrattuna jonkun muun ongelmiin. 

Mutta kun kuitenkin haluais jauhaa siitä asiasta maailman tappiin. 

Ja ihan rehellisesti, ihan sama kelle siitä puhuis, tylsistyttäis kliseisillä tarinoilla siitä kuinka ihana ja kamala joku ihminen samaan aikaan on, kunha vaa sais puhua ja puhua ja puhua ja puhua. 

Asd, mä kuulostan niin typerältääääääääää.

Antakaa anteeks tällaselle pienelle rakastuneelle.

Ryan Farishin biisit tekee viime keväästä vielä elävämmän.

Stupid things.

Siivosin blogin. Kaikki tyhmät merkinnät jotka on tavallista turhempia tai oon tehny ne jonkun tunteenpuuskan vallassa, sillee et ne on vaa korneja.
Miten tähän on tultu, et ilman jotain ihmistä tuntuu, et mun elämässä ei oo sisältöö. Ei mitään. Ainoostaan koulu ja koti. Välillä talli. Ja näänhä mä ajoittain kavereitaki, sillon kun huvittaa.. Mut silti. Yhtäkkiä noilla ei oo väliä. Ihan tosi hei, oon kaikkialla niinku joku mun elämästä olis KUOLLU. Kohta porukka alkaa kysellä jotain sen suuntasta. Mitä niille sit vastaa? "Eeeei ku tosiaa ihminen jonka oon tuntenu 4 kk ja jonka kaa mulla oli salasuhde hylkäs mut sekä paljastu totaaliseks kusipääks ja nyt vituttaa." TUSKINPA. Nauraisin iteki itteni ulos rakennuksesta.
Silti kai kuuluu ihan hyvää. Ei viittis millään valittaa kellekään henkilökohtasesti näin pikkuasiasta.. Lisäks oon kans miettiny et vois alottaa uuden blogin, kun mua ahdistaa kirjottaa tänne. Lukijoiden joukossa kun on yks, jonka ei kuuluis olla sielä.. Eikä siinäkään oo mitää sellasta et haluisin jauhaa paskaa siitä tänne heti ku tietäisin et se ei seuraa tätä, koska mulla ei oo mitään syytä tehdä sellasta, mua vaan yksinkertasesti ahdistaa et se näkee nää. Ehkä en luota. Ehkä pelkään. Joo, pelkään.
Pelkään sun naurua.
Hömm sit Sannin innoittamana aattelin kirjottaa itelleni uuden hahmon ja alkaa roolaamaan. Joo älkää sanoko mitään, vetäydyn puuhasta jos se on liian ylivoimasta mulle.

Kuunnelkaa, rakastan. 

Lots Of Laugh

Mitä pitää tehä jos on rakastunu?

ps. Kielikoruunki oon rakastunu<3

I'm on fire for you.

Lisäilimpä näitä nyt sitte tännekin 8D

Closer

Kaippa sitä tännekki vois jotai vähä rustailla aikansa kuluks. Tarkotus ois tänää tehä päättötyöhön viimeset silaukset ja sit huokasta helpotuksesta, että se on valmis. Luulin etten koskaan onnistu koko jutussa.
Oltiin Miran kaa risteilyllä, ja oli ihan mahtavaa. Niin selvin päin ku vähä pienissäki, enimmäkseen selvin päin. Kuvamateriaali on suurimmaks osaks ehkä vähä liian kaunista kenenkään ulkopuolisen silmille, mut kyllä sieltä normaaleitaki (pitäis) löytyä, liitän varmaa tän merkinnän loppuun. Ostin keltasen Wescin (*shamed shamed shamed*) hupparin joka makso helvetisti, mut se vaan oli niin omnomnom nii oli pakko ostaa. Mira käytti koko reissun aikana huimat 4 euroo, en tajua miten se pystyy siihen. Lisäks hävisin pelikoneisiin 15 euroo, että ei harmita tai mitää. Kiitos Jose kun ehdotit tätä pelaamista nolshledsahgre. Ja hyvä minä kun kuuntelin.
Lauantaina meen ottaan kielikorun, pelottaa saatanasti. Siis se kipu. Oisko kokovartalopuudutus mitää? Tai kokokielipuudutus. Ja vähän ärsyttää ku jostai reiästä kehossaan joutuu maksaan 40 e. No mut ei voi mitää, toivotaa että se sit on sen arvonen kans.

"Oon aina miettiny miltä tuntuu nuolla jos kummallakin on kielikoru."

"No me koitetaan sit."
"Se ny oli itsestäänselvyys."

Viime lauantaina me otettiin Upen kaa kuvia, jäädyttiin tuol ulkona jossai minimekoissa, hyvällä onnella tuun vielä kipeeks. Vaikka tuskinpa, kun siitä on jo kumminki sen verran aikaa. Mun mielestä saatiin tällä kerralla hienoimmat kuvat mitä on ikinä otettu, että kyllä se sen arvosta ainaki oli. Tykkään ku muokkaus saa mun nassun näyttään siedettävältä, mikäli mahdollista. 

Lomapuuhista ei ookaan sit millään muulla saralla tietoo, kai sitä kapessa vois joku päivä piipahtaa häirimässä ihmisiä. Muuten mä sit luultavasti vaan lepään(=dataan ja syön) kotona, lataan akkua tuleville koulupäiville. 

Oon alkanu vakavasti epäillä mun kykyä käsitellä ihmisiä, se on aina ollukki huono mut se on kyllä menossa huimaa vauhtia alaspäin. Mitä tehdä kun on hypersosiaalinen mutta ei osaa toimia ihmisten kaa? Plah. Tarkemmin ajatellen mun ihmissuhteet on vähä sieltä täältä perseellää.

Hei joku Juha Tapio oli sit keikkailemassa siel 8D

I against I

Mä näin unta et mä olin Nykissä meren rannalla. Sellasen ison ja kirkkaan sinisen, jonka rantahiekka oli pienen pientä, hienoo ja valkosta. Sielä oikeen tuoksu meri-ilma, ja se rannan märkä hiekka tuntu kivalta varpaissa. Sellaselta pehmeeltä ja kovalta samaan aikaan. Mä istuin siihen jonkun viereen. Mä en muista kenen. Sit me vaa istuttii siinä ja kuunneltiin merta. Oisin voinu jäädä asuun siihen uneen. Kaikki oli täydellistä just siinä paikassa ja siinä hetkessä. Sit me noustiin ylös, otettiin toisiamme kädestä, käveltiin yhä syvemmälle veteen ja hukuttiin. Siihen sinisyyteen. Ihan kun ois kattonu jonkun silmiä. Siltä se tuntu. Et hukkuu silmiin. Vähän niinku Sannin silmiin hukkuu. Se meri oli saman värinenki. Mä rakastuin siihen mun alitajuntani mereen. Sitä ihmistä jonka kanssa mä sinne kävelin, mä rakastin myös. Niin että sattu. En vaan muista kuka se oli. 

Lintsasin tänään koulusta.