Miten tähän on tultu, et ilman jotain ihmistä tuntuu, et mun elämässä ei oo sisältöö. Ei mitään. Ainoostaan koulu ja koti. Välillä talli. Ja näänhä mä ajoittain kavereitaki, sillon kun huvittaa.. Mut silti. Yhtäkkiä noilla ei oo väliä. Ihan tosi hei, oon kaikkialla niinku joku mun elämästä olis KUOLLU. Kohta porukka alkaa kysellä jotain sen suuntasta. Mitä niille sit vastaa? "Eeeei ku tosiaa ihminen jonka oon tuntenu 4 kk ja jonka kaa mulla oli salasuhde hylkäs mut sekä paljastu totaaliseks kusipääks ja nyt vituttaa." TUSKINPA. Nauraisin iteki itteni ulos rakennuksesta.
Silti kai kuuluu ihan hyvää. Ei viittis millään valittaa kellekään henkilökohtasesti näin pikkuasiasta.. Lisäks oon kans miettiny et vois alottaa uuden blogin, kun mua ahdistaa kirjottaa tänne. Lukijoiden joukossa kun on yks, jonka ei kuuluis olla sielä.. Eikä siinäkään oo mitää sellasta et haluisin jauhaa paskaa siitä tänne heti ku tietäisin et se ei seuraa tätä, koska mulla ei oo mitään syytä tehdä sellasta, mua vaan yksinkertasesti ahdistaa et se näkee nää. Ehkä en luota. Ehkä pelkään. Joo, pelkään.
Pelkään sun naurua.
Hömm sit Sannin innoittamana aattelin kirjottaa itelleni uuden hahmon ja alkaa roolaamaan. Joo älkää sanoko mitään, vetäydyn puuhasta jos se on liian ylivoimasta mulle.
Kuunnelkaa, rakastan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti