Gaah, kevät. Tulee niin mieleen viime vuosi tähän samaan aikaan. Oltii näihin aikoihin lähdössä Berliinin iskän ja veljien kaa. Se oli kyllä kiva matka. Muistan ku luin siellä Pimeää puolta ja kluuntelin samalla levyä jonka olin ostanu Berliinin isoimmasta levykaupasta. Sanni tekstas et ne oli Pietan kaa saanu vuoden karkkilakon päätökseen. Uudet Converset hiersi hemmetisti kantapäitä, niissä on vieläkin veritahra vasemman jalan kantapäässä. Rakastin kulkee yksikseni pitkin niitä isoja katuja. Vietin aikaa auringon paisteessa hautausmaalla joka oli samalla kamalan pelottava ja kaunis.
Tosta reissusta vähän päälle kuukauden päästä tutustuin Lindaan. Ihan järjetöntä että siitäkin on kohta vuosi. Aika on menny niin nopeesti että heikottaa. Ja siitä päivästä, 11.5.2010 eteenpäin, on tapahtunu niin paljon että vähemmästäki ois pää pyörällä. Niin mun ja Lindan välillä, ja kaikessa muussakin. Viime keväästä tähän kevääseen oon kokenu suunnilleen kaiken mitä ois olettanu mun kokeneen jo seiskaluokan kevääseen mennessä. Ehkä oon vähä hitaampi elämässä.
Mut oon sentään alkanu elää. Vihdoin. Toisaalta nyt tää elämä on taas vähä elämätöntä koska Jose. Ja koska mä oon niin helposti koukutettavissa. Tässä se taas huomattiin. Päästän varmaanki ihmiset liian nopeesti liian lähelle. Aion päästää vastakin. En oo vielä tarpeeks traumatisoitunu. Joskus ihmettelen että millon on mun vuoro kokee kovia, hävettää että on ollu niin helppo elämä, ettei kehtaa kertoo omista "ongelmista" kun ne ei oo mitään verrattuna jonkun muun ongelmiin.
Mutta kun kuitenkin haluais jauhaa siitä asiasta maailman tappiin.
Ja ihan rehellisesti, ihan sama kelle siitä puhuis, tylsistyttäis kliseisillä tarinoilla siitä kuinka ihana ja kamala joku ihminen samaan aikaan on, kunha vaa sais puhua ja puhua ja puhua ja puhua.
Asd, mä kuulostan niin typerältääääääääää.
Antakaa anteeks tällaselle pienelle rakastuneelle.
Ryan Farishin biisit tekee viime keväästä vielä elävämmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti