Mä näin unta et mä olin Nykissä meren rannalla. Sellasen ison ja kirkkaan sinisen, jonka rantahiekka oli pienen pientä, hienoo ja valkosta. Sielä oikeen tuoksu meri-ilma, ja se rannan märkä hiekka tuntu kivalta varpaissa. Sellaselta pehmeeltä ja kovalta samaan aikaan. Mä istuin siihen jonkun viereen. Mä en muista kenen. Sit me vaa istuttii siinä ja kuunneltiin merta. Oisin voinu jäädä asuun siihen uneen. Kaikki oli täydellistä just siinä paikassa ja siinä hetkessä. Sit me noustiin ylös, otettiin toisiamme kädestä, käveltiin yhä syvemmälle veteen ja hukuttiin. Siihen sinisyyteen. Ihan kun ois kattonu jonkun silmiä. Siltä se tuntu. Et hukkuu silmiin. Vähän niinku Sannin silmiin hukkuu. Se meri oli saman värinenki. Mä rakastuin siihen mun alitajuntani mereen. Sitä ihmistä jonka kanssa mä sinne kävelin, mä rakastin myös. Niin että sattu. En vaan muista kuka se oli.
Lintsasin tänään koulusta.
