Tällaista ei näe, kun ollaan kotona kahdestaan.

Jeesi viikonloppu, sellanen.. normaali.
Mut kumminki ain venaan maanantaita, kun näkee Josee.
Kirjotin sit Sannille kirjeen. Periaatteessa se oli mun vuoro. Kesällä se jäi siihen kirjeeseen jonka Axel anto mulle, hiukan kärsineenä tosin. Eli siis joo. Meikän vuoro. Ei siinä nyt mitään kovin järkevää oo, mut toisaalta, tarviiko ollakaan? Käsite "järkevä" ei muutenkaan oikeen natsaa muhun.
Katoin just jonku hemmetin kauhuelokuvan joka oli vaan k15, mut eihän mun pieni mieli sellasiakaan kestä.
Mustahiuksinen tyttö teurasti mut.

Would you go along with someone like me?

Ei hitto. 

Oon ollu sisällä uudestavuodesta tähän päivään lähes koko ajan. Tää päivä herätti mut mun koomasta. 

Ekaks heräsin kolmen sijasta kymmeneltä, koska piti mennä hammaslääkäriin. Ja sit Uppe tuli tänne pitään seuraa. Katottiin American Beauty, ja tykkäsin ainaki ite. Välillä ehkä hiukan liian yököttävän perverssi jopa mulle, ihmiselle joka sentään ajattelee valehtelematta kaiken kaksmielisesti.

Sit loppu aika vaan maattiin keskellä mun huoneen lattiaa, mun pää Upen sylissä ja kaiuttimista Anna Puuta, jota lauloin mukana. 

Tälleen kun on viimeks nähny tota ihmistä koulussa(mikä ei SINÄNSÄ oo ees pitkä aika) niin huomaa kuinka on aina jotenkin helpompi hengittää kun saa olla sen vierellä. 

Nauru on kuplivaa, raikuvaa, huoneen täyttävää ja aitoa. Hiljaisuus rauhallista, tyynnyttävää, parantavaa, käsin kosketeltavaa ja vaivatonta. Puhe turhanpäiväisestä syvällisyyksiin, huonosta läpästä itkemiseen, kuiskauksesta huutoon. 

Tältäkö se tuntuu kun joku toinen on puolet susta?

Pakko kyllä sanoo, että älylliset lahjat on siirtyny kummatkin siihen Upen puoliskoon..

"Sä-oot-hirvee♥"

My hopes and dreams.

Okei. La-Su yö. Joulu periaatteessa ohi, en oo ikinä älynny Tapaninpäivän ideaa. Tää joulu on ollu ehkä ankein ikinä. En oo jaksanu kommunikoida näiden ihmisten kaa täällä, ne vaan syö mun hermoja sana sanalta enemmän. Tietty mua aina vähän surettaa iskän pettyny ilme, kun en vietä niiden kaa ollenkaan aikaa, tai kun se tulee pyytään mua alas kaakaolle ja sanon tylysti "ei". Iskän takiahan mä niitä asioita joskus suostun tekemään. Sillon kun mä en enää kestä omaatuntooni. Annan sen halata, mutten halaa takas. Parempaan mä en kuitenkaan kykene. Mä voin osottaa hellyyttä kyllä ystäville ja kavereille, mutta en perheenjäsenille. Ja muille mä en osota senkään vertaa että antaisin halata, mutta iskä on sen verran sit kuitenkin tärkee. Ehkä mä oon ilkee, karu ja muuta paskaa, kun sanon nyt että äitistä mä en vois vähempää välittää. Se ihminen ei oo mua varten tässä maailmassa, mä en voi sietää sitä, sen maanista käyttäytymistä, ylitsevuotavaa miellyttämisen tarvetta, itkeskelyä sen takia kun mä en reagoi sen keskustelun virittelyihin. Mä näen samantien punasta kun se tulee puhuun mulle. En mä tie, ehkä mä en oo vieläkään antanu sille anteeks sen alkoholisekoiluja? Epäilen kuitenkin että se johtuis siitä. Mulle oli sillonkin täysin merkityksetöntä mitä se puuhas. Mä olin sillä tasolla niin kylmä kun vaan voi olla. Äiti. Mikä äiti? Mulla ei ole sellaista. Äidin mielipide. Mikä se on? Mä en kuule sellaista. Me kaikki kolme (minä, Elias ja Matias), oltiin kuukausi sitten juttelemassa jonkun psykologin kanssa äidin sairaudesta. Mua ei sillonkaan kiinnostanu. Vastailin kysymyksiin sillä sävyllä että "koskas tää tapaaminen loppuu". 
Porukat ei oo nähny mun sosiaalista-minääni vuoteen. Kesällä ne oli ihan paniikissa kun mä aloin sulkeutua vielä enemmän niiltä. Ei siinä oo koskaan ollu mitään henkilökohtasta, mua vaan ei kiinnostanu jutella niille. Mulla ei ollu mitään sanottavaa, ja sillon mä en edes yrittäny teeskennellä muuta. Ei mulla vieläkään mitään asiaa oo, mutta iskälle mä joskus juttelen ja hymyilen jopa, koska sen saa niin onnelliseks sillä. Äitinkin varmaan sais, mutta se on mulle samantekevää. Mä voin olla huono tytär sen mielestä, mutta ei se mua haittaa. Tän takia mä en oo koskaan kyenny ymmärtämään ihmisiä joille äidin mielipide merkitsee jotain. Ehkä mä joskus opin tajuamaan, mutten vielä vähään aikaan. Sitä ennen mä koetan olla kovin jyrkästi laukomatta mielipidettäni tästä asiasta. Etten loukkais ketään. Siinä mä oon hyvinkin lahjakas , kiitos suorapuheisuuteni. "Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon." Nimenomaan. Oman totuuden julistaminen ihmisille ei ikinä oo tuottanu mulle muuta kun ongelmia, mutta mä en pääse siitä eroon. Jos sä et mun mielestä oo jotain/tajua jotain/tiedä jotain, niin luultavasti sanon sen sulle. Ja sitten sä suutut mulle. Jonka jälkeen mä anelen sulta anteeks niin kauan ettei se ees ois sallittua. 
Mä oon aina toivonu että mulla ois joku joka ymmärtäis etten mä tarkota pahalla mitään mitä sanon. Ei mulla oo sellasta ikinä ollu. Haluisin että mulla ois joku joka jatkais mulle juttelua vaikka mä olisin kuinka vittumainen ja antaisin ymmärtää että mua ei kiinnosta. Ei sellastakaan ole. Eikä oo ollu. Mutta elän toivossa että vielä joskus olis. 
Näin yöllä on kiva angstata näitä asioita ja unohtaa sitten. Varsinkin kun tää tekstin rakenne on nyt sit sitä luokkaa että "kirjotin siinä järjestyksessä kun mieleen putkahti". Ja niinhän mä teinki.

Hur jag fick dig att älska mig?

Mä  en osaa enää edes kirjoittaa järkeviä lauseita.

Say Yeah.

Karu totuus. Oon vaan syöny tänään.

Syöny ja ollu orjana.

Ei se mitään.

Dreams

Haluisin alottaa uuden kuvausprojektin. Ihan sellanen fiilis.

Where's the logic?

Ah, aivoni luovat tänään toinen toistaan ihanempia illuusioita. En  mä valita, joskus saa elää haavemaailmassa, niinkun vaikka matikan tunneilla. Tai sillon kun katsotaan ruotsin tunnilla tylsää elokuvaa. Puuduttava hygienian teoriatuntikin kelpaa tähän tosi hyvin. En oo palannu unelmistani todellisuuteen, joten vielä ei edes tunnu minkäänlaista masentumista. Aattelin pysyä täällä omassa maailmassani tän loppuviikon, ei siis kannata ihmetellä jos mut löytää jostain hymyilemästä typerästi tai nauramassa itsekseen. Oon luultavasti vaan ajatellu jotain kivaa. Mutta, jotta pysyisin tässä autuaassa tilassa, en mieti sitä sen enempää, muuten mä tajuan ettei mikään oo tällä hetkellä totta.

Onko kellään jotain sitä vastaan että uppoan nyt?